Älä tee niin kuin minä sanon
Älä tee niin kuin minä sanon
Äläkä niin kuin minä teen.
( Vanha viidakon sanonta.)
Maanantai 4.11.2002
Viikko ei ollut niitä parhaimpia, mutta mielenkiintoinen.
Ensimmäinen purku D-56220 Urmitz Saksa. Seuraava paikka oli 61267 Neu Anspah. Sinne ei päästy sinä päivänä eikä seuraavanakaan. Ossit tuli mutkassa väärää puolta vastaan. Vääräpuoli on Englannissa oikea puoli. eli vasen puoli ja Saksassa oikea on oikea ja vasen on vääräpuoli. Ei sieltä sopinut Ossit. Eikä sieltä olisi sopinut Wessitkään. Öljyä oli valunut jostain ja Ossit menetti hallinnan, eikä siitä sen enempää.
Auto vietiin vietiin hinausautolla Volvon korjaamolle Limburgiin. Korjaamo oli THOMAS NUTZFAHRZEUGE.
Meidät vietiin Pensionaattiin nimeltään ALT-STAFFELT. Se oli Kobles strassella. Siinä rautatien jälkeen, ihan mäin päällä. Mikäs siellä oli köllötellessä. Seppälän auto otti meidän kärryn ja lähti jatkamaan jakoa joka päättyi Itävaltaan. Pekka jätti oman kärrynsä meille. Kiitos siitä Heikki Seppälä ky.
Me oltiin Hannun kans käypäläisiä ja kyllä me käveltiinkin. Ei varmaan eläissään niin paljon. Käytiin kirkossakin. Katetraali of Limburg. Oli muuten komea paikka.
Katottiin me autojakin. Henkilöautoja. Niitä oli autokaupoissa. Oli kalliita. Ei kuitenkaan niin kalliita kuin Suomessa. Kaisu sanoi lähtiissä, että elä nyt romuja osta, onhan meillä nytkin niitä piha täynnä. Enhän minä Kaisua uskonut. Viisasta naista.
Auto oli Daimler Bents 280 takakontissa neljä ja puolisatanen Siimenssi. Keulalla 6 sylinterinen pentsiinimoottori, automaattivaihteet.
Ei kun vaihde eteen ja kaasua Komissaari Palmu, Kaasua. Antiikkia. Kolmena päivänä me käveltiin ohi. Neljäntenä minä ostin sen. Anna anteeks Kaisu. En voinut vastustaa kiusausta.
Sitten minun pitäisi neuvoa teitä. Ei minusta ole neuvomaan ketään. Ensin me mentiin rekisteröintitoimistoon ja tulliin ja mikäsenytolikaan. Sinne autoliikkeestä meidät neuvottiin.
Ne neuvo meidät takasi autoliikkeeseen. Katsastaa kuulemma pitäs ja vakuutus siirtokilpiä varten ottaa. Autoliike lähti autolla ja tuli 20 min kuluttua takaisin auto katsastettuna. Vakuutus. Sen sai mersun liikkeestä 3 km päästä. Mäen päältä. Mehän käveltiin.
Onni oli tälläkertaa myönteinen. Rouva jo kokoili kamppeitaan, mutta teki vielä meille vakuutuksen. Limburg – Rostok 15 päivää. Lyhempää ei kuulemma voinut tehdä.
Nyt käveltiin myötämaahan. Mikätoimistosenytolikaan oli suljettu siltä päivältä. No aikaa on ja jääkin. Huomenna sitten.
Seuraavana aamuna saatiin paperi tullilta jolla maksettiin 44,- € jotain maksua ja sitten mentiin teettämään rekisterilaput jotka makso 30,- €. Sitten otettiin vuorolappu kuin pankissa ja mentiin siihen huoneeseen johon tämä numero syttyi. Siellä Rouva teki merkinnät passista ja autosta käskien odottaa kunnes kutsutaan nimellä. Tullimies joka ensin oli meitä palvellut sai paperit, mutta ei antanut papereita meille koska auto oli liikkeessä. Hannu sanoi että ei autossa ole rekisterilappuja. Mies antoi laput muttei papereita, käskien hakea auton tarkastettavaksi. Kävimme hakemassa auton. Kun oli sulkemisaika lähti tulli ulos meidän kanssa. tarkasti runkonumeron, antoi paperit ja hyvästi. Niin yksinkertasta se on.
Perjantaina 8.11.2002 On Kuorma-auto korjattu. Pääsemme lähtemään monen mutkan jälkee klo 16.00 paikallista aikaa. Hannu lähtee lastaamaan Frankfurttiin, sieltä Hannoveriin ja aamuksi Bremeniin.
Minä, onnellinen mies (toistaiseks), lähden tietä no 3 kohti Kölniä, josta tietä no 1 kohti Breemeniä, Hannoveriä, Lyypekkiä ja sieltä Rostokkiin.
No ihminen suunnittelee kaikenlaista, mutta Herra päättää mikä toteutuu mikä ei. Vettä alkoi sataa kuin saavista. Tai taivhan akkunat aukenivat. Mikäs minun oli hätänä. Lämmin auto, lasinpyyhkijät pelas, minä ajan keskikaistaa pitkän rekkajonon edelle. Siihen se vain alkoi hyytyä. Ensin rekka ajoi samaa vauhtia ja sitten aloin jäädä. Hätävilkut päälle ja kun kärryn perä tuli kohdalle niin heti oikealle kaistalle ja taas oikealle piennarkaistalle. Rekat ajo niin läheltä ja kovaa että auto vain heilahti, en uskaltanut aukaista tienpuoleista ovea vaan yritin kaiteenpuolelta tielle, ahasta oli mutta solakkana poikana keplottelin ulos.
Takaluukku auki luukussa on iso hätäkolmio kiini. Pimeäkin alkoi tulla. Konepelti auki. Moottori ei ollut puonnut eikä varastettu. En kyllä uskonutkaan niin. Saksassa on Suomen AL. Autoliiton sisar tai veli järjestö (ADAC) Saksalaiset kysyy kyllä, kuulutko Suomen autoliittoon. Minun ei tarvinnut kyllä korttia näyttää, vaikka se mukana olikin. Tunnin sisällä ADACin auto oli paikalla ja totes ettei voi tehdä mitään muuta kuin soittaa hinausauto joka vie korjaamolle. Hyvä niinkin.
Ei tehnyt mieli jäädä vesisateeseen pimeään. Kylmäkin alkoi tulla. Ystävällisyys kyllä lämmitti mieltä, mutta ei se villapaitaa vastaa. Kaveri soitti Koblenzin Veholle ja ilmoitti sinne bensan siirtopumpun olevan sökö, uusi tarvitaan. Niin varmaan. 22 euroa 5 litrasta bensaa, eikä muuta mitään. Kiitos Aadolf tai mikänimiseolikaan?
Tunnin pelkäsin että joku vähän tuuppaa takakulmasta. Sillon lennetään kuin leppäkeihäs. Ei hätiä mitiä. Sieltä tuli Hinaus Jörg Bach. Osaakohan se säveltää? En tiedä mutta ajaa se ainakin osas. Tukka putkella ajettiin Koblenzia. Yritin lasista katella minne ajettiin, että osais takasi vielä tänäiltana. Niin minä vielä sinähetkenä luulin, Koblenz-Nord risteyksestä 9 tielle. Ohi Mersun kuorma-auto korjaamon, yli Mosel joen (Siltaa pitkin), rautatien ali ja korttelin ympäri ja siinä oli korjaamo. Auto alas ja töitten vastaanottoon.
Pensan siirtopumppua, eli KRAFTSTOFFPUMPE ei löytynyt tänään, mutta Maanantaina kello 12:00 auto on kunnossa. Soitin Hannulle yheksännen kerran sinä iltana ja sovittiin että tulen aamuksi junalla Breemeniin. Siellä oli Hannulla aamulla viimeinen lastauspaikka.
Joku herrasmies, asiakas tai työnjohtaja vei minut asemalle, joka olikin lähellä. Juttelimme kokoajan jotain mutta eihän se niin lyhyessä ajassa Suomea oppinut. Tultiin asemalle. Laitureita oli 16 kpl. Niihin vei jokaiseen oma hiihtoputki. Oliskohan Rannilan tekemä? Pellistä ne oli tehty kumminkin.
Hotellia oli isoja asema-aukion ympärillä ja monta. Soitin Hannulle ja sanoin kortteerin kyllä täältä löytäväni, palaisin asiaan jos ei näin kävisi. Koitin tavata Hotell Hottens Taufen. Porttieri kahto pitkin nenänvartta ja sano että täynnä on. Viitto eteenpäin ja hyvä että viitto sillä se oli kallis paikka varmaan. Oli niin lihava porttierikin. Menin ulos ja näin seuraavan hotellin saman firman lukaaliks kun edellinen oli.
Menin toisellepuolen katua ja hyvä että menin. Siellä oli hotelli jossa oli yhtä pieni ovi kuin meillä kotona. Sen nimi oli Garni Reinhard. Vastaanottokin oli kotoista. Rouva luultavasti omisti koko paikan. Lastenlasten kuvia oli hyllyssä ja pöytiillä. Kynällä hän kirjoitti 8/11-11/11 135,-€ .OK .Löin rahat pöytään ja sain kuitin ja avaimen. Tänään ei ruokaa, mutta aamulla 7-10 aamiainen sunnuntai 8-10. OK, OK. Vein tavarat huoneeseen. Siisti huone. Televisiosta 23 kanavaa. suihku ja sänky.
Lähdin ulos syömään. Emäntä puisti kättä kun olin kadulla, ikäänkuin että elä viivy myähään. Tuli hyvä mieli. Syömässähän minä vaan. 5 askeleen päässä oli ravintola jossa luki ”Kuubalanen viikko” menin sisään .Ei siellä mitään Gastroa näkynyt, mutta mahansa siellä sai täyteen. Levyltä tuli sambaa ja rumbaa ja tarjoilia ei kyllä ollut mikään Arjalainen. Ei se haitannut minua lainkaan. Olin väsynyt. Televisio oli auki koko yön. Onneksi on lääkkeitä 2 viikoks. Hyvä päivä. Hengissä kumminkin.
Seuraavana päivänä ostin kartan ja leipää ja makkaraa ja alushousut, kaikki sitävarten että jos sattuu tarvihtemaan. Koblenzi oli kahden ison joen yhtymäkohdassa. Moselin ja Rheinin. Kuulusia jokia molemmat. Olin nähnyt molemmat erikseen kaukana täältä. Luulin osaavani kävellä kaupungissa jossa on 2 jokea ja rautatie, mutta jotenkin ihmeesti olin ohittanut aseman ja hotellin. Karttaa en kyllä ilkiä kahtoa. Kävelin takasi samaa katua. Tuolla soi kirkonkellot ja tuolla on rautatie, pakkohan sen on hotellinkin jossain oltava. Siinähän se, oli jäänyt yksi katu väliin. Pyhäpäivä meni maatessa ja televisiota kahtoissa. Tuli Suomestakin ohjelmaa. Jostain arkkitehista, joka oli suunnitellut puukirkon Hamburiin. Sitten laulo joku nainen ” jo Karjalan kunnailla lehtii puu”.
Maanantai aamuna olin yläällä aikaisin. Pakkasin vähät tavarani moneen kertaan ja katon ettei sängyn alle ollut jäänyt mitään. Eihän siellä mitään. Kymmeneltä hyvästelin Rouvan ja lähdin. Daimler Bents firma löytyi helposti, Kauan piti puhua suomea ennenkuin selvis että minä olin autoani tullut hakemaan. Saksalainen kun sanoo että 12:00 niin ei se anna ennen vaikka se valmiskin olis. Kahvia kantovat ja yhen pienen pikkuleivänkin antovat. Kiitos kauhean paljon. Viisiminuuttia yli kahentoista tuli sihteeri joka huuteli Penttilä, Penttilä. Mentiin kassalle. 300 ,- € heille ja avaimet meille. Tys, Tys ne huuteli mulle. Tys Tyssyttelin takasin. Siellähän se auto odotteli minua. Sanon sille että se pääsee Suomeen minun kanssani Hyvään perheeseen Alajärvelle. Jos on kunnolla. Muuten jätän sen tänne Saksaan, eikä se pääse koskaan enää maalimalle. Siitä lähtien se on ollut kunnolla.
Osasin helposti ulos kaupungista. Olisin voinut ajaa suoraa Kölniin ja siitä 1 tielle, mutta menin samaa kun tulinkin, 3 tietä. Kölniinhän se meni 3 tiekin ja siitä 1 tielle kohti Hamburia.
Vesisade oli jatkuvaa ja pimeäkin tuli. Väsyin pimeään ja sateeseen . Ajoin Mûnsterissä Rastille ja juotin hevoseni ja kyllä se joikin. Muistin vanhan sanonnan. ”Se vasikka elää joka juo”. Niin kai se on.
Vesa soitti ja kysy missä minä olen. Sanoi itse aikovansa yöpyä Shellillä ennen Breemeniä, kertoi kelin olevan siellä kuivan. Lupasin tulla yökylään. 20 km ajettuani keli kuivi ja ajo alkoi maittaa taas. Vesa löytyi mistä pitikin. Käytiin syömässä ja mentiin nukkumaan.
Kello 5.00 Vesa lähti jatkamaan matkaa ja minä lähdin kohti Hamburia. Oli vielä aikanen aamu ja ajoin pysähtymättä ohi. Lyybekistä kohti Rostokkia. Olin siellä 10.00 hujakoilla.
Pitkä tylsä päivä Rostokissa. Super Fast tuli kello 18.00 ja ajoimme sisään vähän ennen 20.00
Hytissä oli joku Skotlantilainen. Kävin vastaanotossa pyytämässä uutta hyttiä. Pienen marmatuksen jälkeen sain vastapäisen hytin jossa sain olla yksin.
Hangossa oltiin kello 17.00. Keli oli ollut hyvä, muttei ollut enää. Lunta oli satanut, eikä nastoja ollut alla. Mentiin Hangon tulliin. Venäläisiä oli 70 kpl ja Suomalaisia 20. Mitään vuorolappuja ei ollut. Olin ollut jonossa ennenkin ja tiesin miten venäläiset pelaa. Jonotuksen mestareita. Istuin pöydänpäähän ja täytin aivan rauhassa siirtolupa-anomuksen Hanko-Alajärvi-Vaasa ja auton maahantuonti ilmoituksen. Sanoin Suomalaisille, että oottakaa nyt rauhassa 2 tuntia niin ollaan paljon lähempänä tiskiä. Ne piti sitä vitsinä, mutta ei enää 2 tunnin kuluttua. Venäläisiä ei ollut yhtään enää mutta 10 suomalaista oli jäljellä. Pieni tappelukin oli ollut ja rauha tuli vasta kun tulli uhkas sulkea putiikin siltä päivältä.
Aamulla olin kotona. Päivällä Heinola katsasti auton (maahantuonti katsastus) Seuraavana päivänä vein paperit Vaasan tullikamarille. 2-3 viikon päästä tulee autoverolappu postissa.
Mitä opimme tästä. Ei mitään. Mitä neuvoja voin antaa. Ei mitään.
Kuunnelkaa mitä vaimonne teille sanoo.
Elkääkä kuunnelko kiusaajaa.
Taisto
Taisto Penttilä Oy 